Tässä taas ihan oma ohje, jota en aiemmin ole tehnyt.

paketti maustamattomia bloilersuikaleita

1 iso punasipuli

1 valkosipulinkynsi

4 keskikokoista tomaattia

tilkka vettä

1 prk ruokakermaa

maizenaa tms suurustamiseen

rosmariinin ja timjaminoksat tai kuivattua

ropsaus sokeria

aromisuolaa

kanafondia

reilusti mustapippuria

parmesania

Paista hetken huoneenlämmössä lämmenneet kanasuikaleet pienessä tilkassa öljyä. Kun kanat ovat saaneet väriä, lisää silputtu punasipuli. Lisää hetken päästä valkosipuli, joko silputtuna, tai puolitettuna, jolloin ”liian” valkosipulin voi nostaa pois ruuasta ennen tarjoamista. Kun sipulit ovat kuulottuneet, lisää kaltatut ja pilkotut tomaatit sekä hieman vettä. Lisää aromisuolaa tässä vaiheessa.

Kun tomaatit lähtevät hajoamaan ja muuttumaan kastikemaiseksi, lisää yrtinoksat kokonaisina, mustapippuria, sokeria sekä kanafondi pakkauksen ohjeen mukaan. Huolehdi ettei kastike pääse kuivumaan. Keitä haluamasi pasta. Pastan kiehuessa lisää ruokakerma ja suurusta pakkauksen ohjeen mukaan esim maizenalla. Anna kypsyä ja maista. Lisää mausteita jos tuntuu että jotain puuttuu. Mustapippuria saa olla ihan reilusti.

Tarjoa parmesanraasteen kanssa.

 

Kuvasta tuli jotenkin hassu. Mutta maku oli kyllä todella hyvä. Isäntäkin ihastui vaikkei ole kovinkaan paljon noiden broiskuruokien perään. Makua oli paljon, ja todella hienosti tuollainen ns. bolognesetyyppinen kastike kävi kanallekin. Suosittelen.