Tilailtiin tuossa kiinalaista ruokaa. Jyväskylän Ilmarisenkadulla olevasta Pick Up Pizzasta. Nimi on hieman hämäävä, sillä kyse on tosiaankin kiinalaista ruokaa tarjoavasta paikasta, mutta kiinalaisen lisäksi tarjolla on myös pizzaa ja kebabia.

Tässä siis Kanaa Schezuankastikkeessa. Paljon kasviksia, mm. kukkista, parsakaalia, pambun versoa, herneitä, papuja yms. Tykkään tosi paljon kun on kasviksiakin. Maku ei ollut kovin tulinen, vaikka piti olla 2/3. Mutta eipä tuo haitannut.

Tässä kuvaa pakkauksesta, joka on aika söpö.

Isännän chop suey naudalla oli myös hyvää. Nauta ei ollut tietysti mitään sisäfilettä, mutta ei kamalan sitkeääkään niinkuin joskus Banthaissa, Jyväskylän thaimaalaisessa ravintelissa.

Maistelussa oli myös makea valkosipulinen kastike kanalla, joka oli näistä ehdottomasti parasta. Selkeästi valkosipulinen, hyvällä tavalla. Pehmeästi, Maku oli myös hyvin makea, juuri täydellinen. Suosittelen. Keskikaupungille kotiinkuljetus on ilmainen, mutta tänne hieman syrjemmälle tuli 3 euroa lisää hintaa. Valitettavasti tällä ravintolalla ei ole netissä ruokalistaa, joten ekalla kerralla täytyy piipahtaa paikan päällä hakemassa ruokalista. Mutta kannattaa kyllä, hinnat on vähintäänkin kohtuulliset, ja ruoat herkullisia.