Sunnuntain kunniaksi innostuin koirapuistossa käynnin jälkeen nälissäni tekemään pitsaa. Sitä meillä ei olekaan ollut pitkään aikaan. Tein kaksi kappaletta, joten ohje on siis kahden uunipellin kokoisen pitsan verran. Ja ohjehan on vanhasta Talouskoulun oppikirjasta Ruoanvalmistuksen taito, 2002. Käytän tätä ohjetta aina.

3,5 dl vettä

pala hiivaa, itse en kyllä käytä noin paljon, ja käytän melkein aina kuivahiivaa, jonka ohjeessa sanotaan että 2dl vettä ja 2 tl hiivaa, eli kuivahiivaa tähän annokseen käytin noin pussillisen

1 tl suolaa

7-8 dl vehnäjauhoja

4-6 rkl öljyä

Kädenlämpöiseen veteen sekoitetaan hiiva, suola ja jauhot. Taikina saa olla joko selvästi löysää jolloin se taputellaan käsin, tai sitten hieman jäykempää, jolloin kaulitaan. Valmiin taikinan annetaan kohota n. 30 min. SInä aikana paistetaan jauheliha. Eli noin 400 g jauhelihaa paistetaan pannulla silputun sipulin kanssa. Lisätään purkki (400 g) tomaattimurskaa. Maustetaan sokerilla (pyöristää tomaattimurskan kitkerää makua), suolalla ja mustapippurilla. Annetaan kiehua hetki hiljalleen ilman kantta, jotta liika neste haihtuisi pois. Sitten pilkotaan muut aineet, eli tuore paprika (1/2), tomaatti (2 kpl) ja purkillinen ananasta. Ananaksen voi toki laittaa sellaisina paloina kuin se siellä purkissa on, mutta itse tykkään pieniä niitä vähän, koska ovat aika järeitä.

Taikina kaulitaan tai taputellaan kahdeksi pellin kokoiseksi levyksi. Päälle levitetään jauheliha-sipuli-tomaattimurskaseos. Tähän väliin pitsamaustetta. Sitten ripotellaan kasvikset päälle ja lopuksi juusto. Pieni köyhän säästövinkki. Laitan ensin pitsalle halpisjuustoa, joka ei oikein maistu miltää ja joka ei rusketu uunissa vaikka kuinka yrittäisi. Sen päälle laitan hieman sitten kunnon emmental-raastetta, jolloin pitsaan tulee makua ja väriä, mutta juuston määrä ei näytä ihan niin aneemiselta kun ei henno kunnon juustoa laittaa tarpeeksi.

Sitten pitsa uuniin 250 astetta ja uunista riippuen 15-20 minuuttia, kunnes juusto on kauniisti ruskettunut ja reunat alkavat saada väriä.